Lainalaitteet
Säätöyhteisö B2 ry lainaa varastostaan monenlaisia tarvikkeita ensisijaisesti kulttuuri- ja nuorisotapahtumien sekä -järjestöjen käyttöön. B2:n omien tarvikkeiden lisäksi läheisen kontaktiverkkomme kautta löytää myös monenlaisia muita tarpeita, joista osa on mainittu alla.
Ota yhteyttä sopiaksesi lainoista tai kysyäksesi lisää.
Pelisäännöt
Seuraavat pelisäännöt pätevät tarvikelainojen kanssa.
- Palvelu on poikkeuksetta maksutonta, mutta lainaaja vastaa logistiikasta. Yleensä tavaroiden nouto ja palautus sovitaan joko Tampereelle tai Hämeenlinnaan, pidemmällä varoajalla myös Vantaa onnistuu. Matkahuoltoa voidaan lisäksi käyttää, mutta mieluusti suosimme henkilökohtaista kuljetusta.
- Lainaajalla on oltava vakuutus lainattaville tarvikkeille. Jokaiselle laitteelle on määritetty vakuutusarvo.
- Hajoamistapauksissa pyrimme ensisijaisesti huoltamaan hajonneet laitteet varaosin, vastuullisuusperiaatteemme mukaisesti.
- Lainaajan tulee noteerata B2 sopivaksi katsomallaan tavalla omassa tiedotuksessaan sekä toimittaa tiedot tästä B2:lle, esim. web-linkin, ruutukaappauksen tai valokuvan muodossa.
- Aikataulusta ja käytännöistä on syytä sopia mahdollisimman ajoissa, viimeistään kolme kuukautta etukäteen. Ks. lisätietoja alla.
Lisäksi läppäreitä ja muuta tietotekniikkaa koskevat seuraavat huomiot.
- Koneille saa asentaa ohjelmistoja vapaasti, kunhan ne poistaa ennen palautusta.
- Pyrimme poistamaan koneilta kaikki loppukäyttäjätunnuksen takana olevat henkilökohtaiset tiedot, kirjautumiset, selainhistorian yms. tapahtumien välillä. Suosittelemme toki tämän tekemistä itse. Koneilla on pikakomento tämän suorittamiseksi.
- Läppäreiden on oltava sammutettuina kuljetusta varten. Koneiden jättäminen lepotilaan kuljetuslaatikossa voi johtaa tulipalovaaraan.
- Taustakuvaa ei saa vaihtaa, ellei asiasta sovi etukäteen. Lähtökohtaisesti omat taustakuvat ovat ok, kunhan niissä on maininta mistä koneet on lainattu. Poikkeuksista voidaan sopia.
Huomioita aikatauluista
Laitelainojen kiireisintä aikaa on touko-syyskuu. Jos tapahtumasi ajoittuu tuohon aikaan, varmista saatavuus varaamalla laitteet vähintään puoli vuotta etukäteen, mieluiten enemmän. Vaikka et tietäisi tarkkaa lainatarvetta (määrä, tyyppi), tee kuitenkin alustava lainauspyyntö. Määriä voi ehdottomasti tarkentaa lähempänä, mutta aikatauluissa suuri ennakointi on voittajan valinta.
Myös tapauksissa, jossa lainamäärä on suurempi, esim. useita kymmeniä kannettavia, yms, on varhainen ilmoitus hyväksi.
Luonnollisesti voit tiedustella lainoja myös hyvin lyhyellä varoajalla ja pyrimme toteuttamaan ne parhaamme mukaan, mutta kokemus on osoittanut ennakoinnin hyödyt.
Kannettavat tietokoneet "coniläppärit" ja muu tietotekniikka
B2:n ja Tietovelhot oy:n yhteistyönä on saatavilla suuri valikoima Lenovo Thinkpad -sarjan kannettavia tietokoneita. Nämä tunnetaan parhaiten "coniläppäreinä" (con=convention, yleisötapahtuma).
Näistä ja muista lainattavista tietoteknisistä värkeistä on siirretty lisätiedot erilliselle coniläppärit-sivulle.
Valo- ja videokuvauslaitteet
Videotuotannon laitteet on listattu erillisellä sivulla.
B2:lla on myös huomattava määrä valokuvauskalustoa. Valokuvauskalusto ja niiden operointi hoidetaan nykyään Conikuvat.fi:n välityksellä, eli otathan yhteyttä sitä kautta.
Äänilaitteet
B2:lla on pieni valikoima äänentoisto- ja tallennuslaitteita, kuten ääninauhureita, miksereitä, kaiuttimia ja langallisia sekä langattomia mikrofoneja. Varsinaisia laitesarjoja on kaksi, joista kuhunkin kuuluu mikseri, kaksi aktiivikaiutinta jalustoineen ja kokoelma mikrofoneja - langallisia perusmalleja, langattomia käsimikrofoneja ja langattomia "Madonna-mikkejä" eli sangalla varustettuja kädet vapaana -malleja. Langattomat ovat kaikki diversiteettilähettimellä varustettuja. Toisessa sarjassa on hieman pienemmät kaiuttimet, toisessa hieman isommat. Järjestelmä on suunniteltu lähinnä puheäänentoiston toteuttamiseen esimerkiksi ohjelmasaleissa ja myös ulko-ohjelmissa tiettyyn rajaan asti.
Osa mikrofonien tiedoista on siirretty videotuotannon alasivuille.
Muiden toimijoiden tarpeet
B2 vastaa myös mm. Tracon ry:n varastosta. Traconin varastosta löydät mm. lisää videokameroita ja ääninauhureita, järjestyksenvalvojien ja henkilökunnan työliivejä, ulkomainostelineitä ja runsaasti toimistotarvikkeita. Logistiikka voidaan sopia yhteen muiden B2:n lainattavien tarpeiden kanssa, mutta lupa lainalle on sovittava erikseen Traconin edustajan kanssa.