Käyttäjiä

Säätöyhteisö B2 ry:n tukemien tahojen piiriin kuuluu huomattava määrä yhdistyksiä ja yhteisöjä sekä pieni määrä yksityishenkilöitä. Pelkästään eri web-sivustoja sijaitsee palvelimillamme kolminumeroinen määrä. Kaikkien näiden listaaminen olisi turhan mittava toimi, joten selkeytyksen nimissä esitämme ohessa pienen otannan.

Aniki ja Animeunioni

Aniki.fi on Suomen suurin japanilaisen pop-kulttuurin yhteisöpalvelu. Mukaan mahtuu keskustelualueita, kuva- ja videogallerioita sekä paljon muuta. Aniki eriytyi hallinnollisen selkeytyksen nimissä Suomen Animeunionista, mutta tahot toimivat silti tiiviissä yhteistyössä. Animeunionin tehtävä on tätä nykyä tarjota tietoa maassamme toimivista japanilaista pop-kulttuuria harrastavista yhdistyksistä. Animeunioni pitää yllä myös listaa alan harrastustapahtumista, blogeista sekä muista ilmentymistä. B2 pyörittää Aniki.fi:tä, mutta tukee myös Animeunionin ja monien alan harrastusyhdistysten, -yhteisöjen ja tapahtumien toimintaa eri tavoin. Tunnetuimpia B2:n tukemia harrastustapahtumia ovat Animecon, Tracon ja Tampere Kuplii.

Cosplay Finland Tour

Cosplay Finland Tour (CFT) on B2:n ja Cosplay Finlandin perustama cosplay-pukuiluharrastusta edistävä yhteisö. Tätä nykyä sen tehtävä on ennen kaikkea auttaa harrastustapahtumia toteuttamaan aiheeseen liittyviä ohjelmanumeroita. B2 huolehtii CFT:n rahaliikenteestä sekä netti- ja muusta tekniikasta. CFT toteuttaa omalla alallaan B2:lle ominaista mahdollistajan roolia, tarjoten apua niille jotka sitä haluavat. CFT osallistuu myös cosplayn maailmanmestaruuskilpailuihin, World Cosplay Summitiin, toteuttamalla vuosittain Suomen karsinnat mm-kisaa varten yhteistyössä Finnairin kanssa.

Muu populaarikulttuuri

Monenlainen populaarikulttuuri, etenkin nuorisokulttuuri, ovat olleet meille tuttuja alkuajoista lähtien. Ylläolevien lisäksi tarjoamme palvelujamme muun muassa animeyhteisö Kupolille sekä Kvaak.fi sarjakuvaportaalille ja yhä laajemmin muulle Sarjakuvaseuran toiminnalle, joista tunnetuimpiin lukeutuu Sarjakuvablogit.

Otimme hoidettavaksemme Isolcom Interactive Oy:n aiemmin pyörittämän Tiimipeli.net -verkkosivuston, joka oli tarjonnut sivutilaa peliyhteisöille noin vuosina 1997-2002. Jatkamme yhä kaikkia alkuperäisiä sivutilapalveluita niille yhteisöille, joiden toiminta vielä jatkuu.

Tietoyhteiskunnan kehitys ja sananvapaus

Tietoyhteiskunnan kehittymisen myötä olemme myös tarjonneet tukea alan parissa toimiville tahoille. Osallistuimme sensuurinvastaisen mielenosoituksen järjestelyihin alkuvuodesta 2008. Myöhemmin tarjosimme tekniset palvelut Sananvapauden Puolesta ry:lle sekä vuoden 2009 alkupuolen RehtiSedu-kampanjalle. Toimimme avustavana tahona Suomen Piraattipuolueen perustamisjärjestelyiden yhteydessä ja olemme osallistuneet useiden aiheen mielenosoitusten ja tempausten järjestelyihin. Näistä mainittakoon esimerkkeinä Ruotsin FRA-lain vastainen mielenosoitus sekä alkuvuoden 2012 ACTA-kauppasopimuksen vastaiset tempaukset. Koemme etenkin kansainväliset sananvapauden vastaiset sopimukset ja lait erityisen haitalliseksi toimintamme tulevaisuudelle.

B2IRC

B2 on ylläpitänyt omaa IRC-keskusteluverkkoa, B2IRCiä vuosituhannen vaihteesta lähtien.

Yhteistyössä

Teemme aktiivista yhteistyötä etenkin tietotekniikka-alan yritysten kanssa. Näkyvimpiä esimerkkejä tästä ovat yhteistyössä Tietovelhot Oy:n kanssa toteutettu Sarjakuva-Finlandian sivusto ja sarjakuvatietokanta.

Olemme myös tarjonneet konsultointiapua Hommaforumille palvelintilan hankinnassa. Tässä asiassa toimimme yhteistyössä Isolcom Oy:n kanssa. Hommaforum on projektina generoinut melkoisen paljon näkyvyyttä toiminnallemme ja olemme kirjoittaneet sen myötä aiheesta kannanoton 13.7.2010.